Pekka Iiskonmäki Koskaan ei tiedä mihin pystyy ellei yritä tosissaan

Demarit ovat kleptomaaneja

  • AY-Jyrä haluaa osansa työstäsi
    AY-Jyrä haluaa osansa työstäsi
  • Yleissitova avain onneen
    Yleissitova avain onneen
  • Jakovara on ryöstetty toisten palkkapussista.
    Jakovara on ryöstetty toisten palkkapussista.
  • Osa autostasi on kihotoverin, jolle maksat suojeluosuutesi.
    Osa autostasi on kihotoverin, jolle maksat suojeluosuutesi.

Demarien suunnaton himo toisten ahkeralla työllä ansaittuun varallisuuteen on saanut Suomessa aivan sairaita piirteitä.

Esim. viisi demarien luomaa veroa lafferin käyrällä ovat negatiivisia. Eli ne verot näivettävät yhteiskuntaa rajusti.

Varas luulee, että kaikki varastavat.

Vuonna 1918 Punakaartin mellastaessa eteläisessä Suomessa, he varastivat ja ryöstivät alueet tyhjiksi kaikesta arvokkaasta. Jopa lapsia tapettiin ja vaatteet päältä omille kersoille.

Kleptomania/varastamishimo on  pakonomainen ja sairaalloinen tarve varastaa tai näpistää tavaroita.

Demarikleptomania on demariuden ydin kateellisuuden rinnalla.

Varastamiselle keksitään aina joku hyvää tarkoittava teema. Tulojen tasaus, demokratia, hyvinvointia kaikille, jakovaraa saaliista jne.

Ylitöistä jää duunarille vain kipeä selkä ja avioero. Fyrkat vie demarit ja heidän syndikaatti.

Kleptomaanit eivät varasta tavaroita niiden arvon takia. Suurempi motiivi on ideologinen.

Esim. Koiviston organisoima kansanosaan kohdistunut väkivaltainen ryöstö. Todella suurta rosvoa ei koskaan rangaista. Sosiologiaa oppineena hänestä tuli demarien mukaan talousnero.

Varastetut esineet ovat demareille usein täysin tarpeettomia.  Esim. Autosta varastetaan vain osa ja tehdään työmatkat siten kalliiksi duunarille

Osa demareista pitää varastamansa tavarat/rahat.

Pieni osa saattaa tuntea syyllisyyttä ja yrittää palauttaa osan esim. asumistukena tai suklaalevynä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (77 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Köyhän tuloista lähes kaikki menee veroihin.

Miksi he äänestävät demareita.

Moni haluaa kuulua liigaan, vaikka ovat vain näpistelijöitä kihotoverien rinnalla.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

No sen takia, että demarit pääsisivät valtaan ja päättyisi tämä päätön meno ja köyhemmän kansanosan kyykytys.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Raimo E. Laaksonen on ulkoistanut ajattelunsa liigalle.

Monelle se on varmasti paras vaihtoehto.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #9

Näin varmaan on. Toisille taas olisi parasta, että pitäisivät aivopierunsa sisällään.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #34

#34
Hys hys, kun minä varastan yhteisen edun nimissä. Olen hiljaa.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Viimeiset 15 vuotta Suomella on ollut kepu/kokoomus-johtoisia hallituksia. Ja niin kuin varmaan hyvin tiedät mikään asia hallituksessa ei liiku mihinkään suuntaan ellei pääministeripuolue hyväksy asian hallitusneuvotteluissa. Aika monta miljardia kokoomus ja keskusta haluavat vuosittain jakaa yrityksille jotka eivät edes tarvitse niitä. malsatko muuten itse veroja Suomeen?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2

En maksa tuloveroja Suomeen. Satunnaisesti välillisiä veroja.

Miten minun veroni liittyvät demareidin?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Demarit ovat kleptomaaneja"

Näin määriteltäessä voidaan sanoa, että meillä on demarihallitus.

Timo Soini määritteli linjansa: työväenpuolue ilman sosialismia. Hallitus jatkaa samalla linjalla: sosialistihallitus ilman sosialismia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Olipa raikas blogi.

Kuin ilman puhdistava raju ukkonen rankkasateineen.

Toivottavasti mahdollisimman moni plutoonanpäällikön pojanpoika lukee kirjoituksen ymmärtääkseen kuinka hieno asia on, että isoisä ei palannut punakapinasta voittajana.

Ei olisi nyt mitään toisilta tovereilta varastettavaa jäljellä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Niin, pari asiaa jäi mietityttämään. Herra Iiskonmäki näkee Suomen (sieltä Virosta?) himoverottajana. Virossa on matala tasavero, mikä tietysti sopii varakkaille ja paljon ansaitseville. Vähätuloisilta se vie leijonanosan tuloista, paljon paljon enemmän kuin Suomessa. Suomessahan vähätuloisen verotus on hyvin pientä, mikä hyvä onkin.

Suomi vetää virolaisia työntekijöitä kuin kärpässieni lentäviä. He eivät jostain syystä halua tehdä työtä Virossa? Syitä voi vain arvailla, mutta omat ehdokkaani ovat: pimeä työ alle työnantajien hyväksymien minimipalkkojen, täydellinen veronkierto ja oman maansa täydellinen kurjuus.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#6
Virosta on tullut muuttovoitoinen valtio.

Suomessa köyhät maksavat veroja suhteessa kaikkein eniten.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #8

Toki Suomessakin työskentelevät virolaiset ovat virolaisia ja syntyvät myös, mutta entisaikojen turkkilaisia hekin ovat. Valehtelet kovin tuosta köyhien veroista.

Tulliviranomaisten tulisi ryhdistäytyä seuraamaan virolaisten autojen liikkeitä Suomessa. Autojen rekisterinumeroiden skannaus aina kun tulee tai poistuu Suomesta. Täyttyykö vero- ja vakuutusaika?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #10

Pyykkölältä varsinainen sosialistiturahdus: kontrolli hyvä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #11

Virallisesti Suomessa työskentelevällä ei ole mitään ongelmia. Luottamuskin olisi hyvä, mutta se ei monille virolaisille kelpaa, syystä tai toisesta?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

#14
Eero vierittää demarien varkaudet virolaisten syyksi. Virolaiset yllytti varastamaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #11

#11
Pyykkölä on vasemmistolaista intelligentsiaa. Hän on Turun Päivälehden entinen päätoimittaja.

Täysin verrattavissa ansioistaan Algot Untolaan eli Maiju Lassilaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_P%C3%A4iv%C3%A...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #10

#10
Miksi kahden EU-maan pitäisi tarkkailla autojen rekisterinumeroita?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #10

#10
Onneksi olkoon Eero punanenäisen brenkkukuvan vaihdosta selvempään versioon.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Sosialidemokratia on kuin osuustoiminta: se haluaa olla puhdasta ja aatteellista, mutta onkin ahdasta ja puutteellista.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jostain syystä demareiden kannatus pitää, ellei jopa kasva? Aika monet tietävät todellisuuden kuvaavan elämän menoa realistisesti.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Aivan varmasti Suomessa koetaan seuraavien vaalien jälkeen sosialistista realismia ihan arkipäivässä. Veronkorotuksia ja eläkkeitten kymmenen sentin vuosikorotuksia.

Varmasti viisimiljoonainen kansa laitetaan maksamaan entistä älyttömämpiä ympäristömaksuja. Polkupyöräilyä ja potkukelkkailua tullaan voimakkaasti tukemaan pääministeri Rinteen johdolla.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #17

Jestas! Olen sanaton. Demariheinäsirkat syövät Isänmaan. Ja kukaan ei tee mitään?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#15
Varkaita on ollut koko maailmansivu.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kansa taitaa äänestää seuraavalla kerralla kuitenkin nämä ''kleptomaanit'' valtaan.

Mahtaa eräitä asia vituttaa, tuntuu ainakin ottavan koville. :)

Sellaista se demokratia on, uikuttaa saa, mutta se ääni on kuin pieraisisi myötätuuleen, eikä edes haise.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ritalan kohtalona on yrittää olla voittajan puolella.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#19
Ritala on harmiton veikko antikvariaatin laatikoiden sokkeloissa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#14
Kun on joka päivä wanhan kaman pölyissä, niin terveys alkaa reistailemaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Parempi sekin, kuin pyhittää elämänsä viina halpuudelle ja verotuksen kovuudelle, ja vielä huolestuttavampaa on kun lähtee ulkomaille ja räksyttää aidan raosta.

Sellaista se ''isänmaallisuus'' on, ihan persujen meininkiä se :)

Siltikin demarit ovat galluppien johdossa, ei se muutu vaikka kirjoittaisi puheenvuoroon mitä tahansa, se jos mikä näyttää ottavan hermoon.

Demarit on huono, mutta aina parempi kuin kokoomus ja keskusta yhteensä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #45

#45
Mitä on olla isänmaallinen? Ismi ismien joukossa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Sosialisteissa on jotain, joka herättää säälinsekaista vastenmielisyyttä: jäsenkunta on keski-iän ylittänyttä, kaksi autoa, omakotitalon ja kesämökin omistavaa, kielitaidottomuudestaan huolimatta jonkin verran ulkomailla matkailevaa pönäkkää keskiluokkaa, joka kokee olevansa "proletariaattia" ja osoittavansa "solidaarisuutta tavalliselle duunarille", joka eläin kuoli sukupuuttoon aikapäiviä sitten.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Voisit antaa kokovartalokuvan itsestäsi! Et kai vain ole demari?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Aika sopimaton ehdotus. Oletko juovuksissa?

Minulla on yksi auto, en omista omakotitaloa enkä kesämökkiä, puhun sujuvasti kuutta kieltä ja olen asunut viidessä eri maassa, nyt kuudes menossa. Pitäisi olla demaripoliitikko jotta pääsisi samaan asuinmaiden lukumäärään ja melko varmasti diplomaatti. Ei demari omin avuin sellaiseen pääsisi.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #27

Sun oma kuvaus demareista. " pönäkkää keskiluokkaa".

Voitais vertailla sun slimmiin olemukseen. Miksei Maxia voi verrata paksuun demariin?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #31

Laita jo se korkki kiinni. Kuvasta päätellen olisi hyvä lopettaa kokonaan se juominen.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #33

Tää "korkki kiinni" on aina hyvä väistö. Mutta miten kuvailisit kahden auton demaria itseesi? Mistä jäit demarien vuoksi paitsi?

ps. Sinusta on selvä kuva

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #36

En ole asunut Suomessa melkein kolmeenkymmeneen vuoteen. Olen siis välttänyt omalta kohdaltani tasapäistämisestä Suomessa aiheutuneet ongelmat. Verojakaan en sinne maksa muulloin kuin satunnaisilla käynneilläni välillisesti.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Säälinsekaista vastenmielisyyttä tunnen minäkin kun luen Jussilan tapaisia kommentteja, joista sivisteneisyys loistaa poissaolollaan.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Opettelisit nyt vaikka ensin kirjoittamaan suomea ymmärrettävästi. Se on kuitenkin ainoa kieli jota osaat.

Olisiko aika taas vedota isäpappaan, kun omilla saavutuksillasi et oikein taida päästä loistamaan?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #32

Max, kaikella kunnioituksella, tunnistatko itsessäsi narsistin merkkejä?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #35

Mitä ihmettä se sinulle kuuluu, ihan ilman kunnioitusta? Tunnistatko itsessäsi sellaista piirrettä, että työnnät nokkaasi asioihin, jotka eivät sinulle kuulu ja joiden taustoja et tunne?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #37

Kiitos vastauksesta. Arvelinkin, että tunnistat.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #39

Pori on kuuluisa psykoanalyytikoistaan. Melkein kaikilla porilaisilla on jo diagnoosi ja ne joilla ei ole, ovat vain huonosti analysoituja.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund Vastaus kommenttiin #32

Kyllä, ylpeä olen edesmenneestä isästäni, kävi kuusivuotta kansakoulua, mutta Jussilaan verrattuna oli erittäin sivistynyt mies. Vain narsisti kehuu omia saavutuksiaan, tunnetko piston sydänmessäsi Jussila, kun tämän totean.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #56

Sinähän se kuolleiden teoilla ratsastat, ei minua pistä yhtään mihinkään.

Pellehän sinä olet. Ryhdyt minua haukkumaan sivistymättömäksi, kun ilmaisen halveksuntani demariveljiäsi ja -siskojasi kohtaan. Sosialidemokratia taitaa olla sinulle uskonnon korvike: sitä ei saa pilkata. Rautakourat, anna mun kaikki kestää. Miehet on kuin räkä piikkilangalla, mutta selässä lukee Imatran Voima.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #56

Arto on ylpeä isästään ja lapsistaan.

Hyvä analyysi Artosta itsestään.

Oppiko Arton isän kirjoittamaan osaamaansa suomen kieltä?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#24
Maha niillä roikkuu T-paidan väistä polvissa ja kehuvat olevansa ahkeria.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Montako vasemmistoenemmistöistä eduskuntaa tai hallitusta sodanjälkeisessä Suomessa on ollut? Niinpä, porvarienemmistöiset eduskunnat ja hallitukset nykyisenkaltaisen verotuksen Suomeen ovat luoneet, ei vähemmistönä ollut vasemmisto. Jälkikasvullani taitaa kuukausipalkka olla viisinumeroinen, mutta koskaan en ole kuullut hänen valittavan verotuksesta, insinöörinä hän osaa laskea, että oleellista ei ole maksettavan veron suuruus vaan se mitä sillä maksatulla verolla saa vastineeksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ei tuo viisinumeroinen kuukausipalkka insinöörin palkaksi kovin erikoiselta kuulosta, jos siinä on sentitkin mukana.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Eri asia, jos mukana olisivat tuumat.

Demarit ovat kuin entinen iskelmätähti: luvattiin kolmannes lipputuliosta, mutta tämäpä halusi neljänneksen kun katsoi olevansa niin suuri tähti.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

On luojan lykky ettei ole ollut enempää sosialismi hallituksia sillä olisimme olleet IMF (kansainvälinen valuutta rahasto) hallussa monet vuodet.
Nyttemmin tämä vaara vaanii nurkan takana jos Antti pääsee päällepäsmäriksi.

Toivokaamme kauniisti että suomen kansalle tulisi järkeä ja säästäisi meidät punavihreältä allianssilta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#25
Arton lapset tuntevat isänsä, joka on ideologiansa vanki.

Jäärän kanssa on turha väitellä ja veri on vettä sakeampaa.

Insinöörin keskipalkka on Suomessa 4000-5000 euroa. Käteen jää 2500-3000 euroa.

Suomessa sen ostovoima on heikko.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Jälkikasvuni toimii suomalaisen pörssiyhtiön paikallisosaston toim.johtajana, lähes parisataa alaista.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #55

Pojasta polvi paranee.

Saat syystäkin olla ylpeä ja tuoda sen esiin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #55

#55
Äidistään voi lapsi olla melko varma, mutta isä voi muu kuin äiti kertoo.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero Vastaus kommenttiin #62

Oikea-aikaisella kondomin käytöllä oltaisiin vältytty tältäkin kommentilta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #63

#63
Nauroin kippurassa Kari Keron vitsille. En ole ikinä kuullut noin hauskaa sutkautusta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #63

Kari Kero, joko sika on pudonnut selästäsi?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #63

Kari Kero, joko sika on pudonnut selästäsi?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Keskusta, kokoomus ja demarit vaihtelevat vuorotellen hallituksessa eikä mikään muutu.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jos Max Jussila on keski-iän ylittänyt ylipainoinen mies, hän voi olla demari. Mutta se ei ole varmaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#44
Pyykkölä ei malttanut olla menemättä henkilöön, vaikka plogi on demarien kleptomaniasta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

En tiedä, mitä suuntausta Pyykkölä edustaa, mutta aikaisemmin vain naiset ovat olleet minusta samalla tavalla kiinnostuneita.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #59

Sinusta tuskin ovat kiinnostuneet mitkään sukupuolet. Tai jos maksaa tuplamaksun.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #68

Oli jälleen huono vastaus, gay-boy.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Herra Jussila ja herra Iiskonmäki hyvin kuvailivat demarit ulkomuodon perusteella. Onneksi teillä on oma kuosi hallinnassa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #69

Ainakin näyttää olevan paremmassa kuin sinulla, miehellä (?) pärstä kuin gynekologin työmaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #71

Jatka samalla linjalla! Sinulla ei ole mitään menetettävää.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #69

#69
Olen pitänyt demareita vain kleptomaaneina.

Se edellyttää matalaa moraalia ja rikollista luonnetta.

Demarien habitukseen en plogissani ´puuttunut, kuin polviin ylettyvällä mahalla T-paidan välistä.

Oman kertomansa mukaan se kertoo demarien ahkeruudesta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Omituista muuten on se, että pois Suomesta muuttaneet ovat kovimmin haukkumassa vanhaa kotimaataan.

Ne on näitä mukaisänmaallisia pelkureita, jotka palstoilla räksyttävät, kun eivät muuhun pysty.

Mukavahan näitä satuja on lukea,sadepäivän huumoria parhaimmillaan.

Parempi kun keskitytte siihen uuden kotimaanne asioihin, ja vielä parempaa on se, että Suomen kansan älykkyysosamäärä kasvoi heti, kun näistä päästiin eroon. :)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ritalan älykkyysosamäärä on sen verran alhainen, että sitä ei pysty millään mittareilla määrittämään.

Taas pitää avata uusi pankkitili, täällä Suomen ulkopuolella tienaa sen verran hyvin, eivätkä verot paina. Tuli nimittäin pankista ilmoitus, että tili on ylitetty.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#46
En minä Suomea hauku, vaan kritisoin demareita rikollisuudesta.

Osta Max setelien paalauskone ja heitä hieman suolaa väliin.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Monet väittävät ansainneensa rahansa omalla työllään mutta niin kapitalismissa kuin sosialimissa parhaiten ansaitsevat elävät vähemmän tienaavien työn tuloksilla. Eli helppo on sanoa, tienaavansa rahansa itse omalla työllään. Jaettavana olevat rahat kun aina päätyvät muutaman saman henkilön haltuun - oli systeemi mikä tahansa.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Jatkakaa Iiskonmaki ja Jussila valitsemallanne linjalla. Tämä blogistania voi olla ylpeä älykkäistä ja sanavalmiista pojistaan vierailla mailla.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#67
Veli Takala ei ole vielä aivan paatunut demari.

Yrittäjältä ryöstän jälkeen antaisi hänelle suklaalevyn ja taputtaisi selkään läyryämiseltään ehdittyään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset